Pitempi aika taas vierähtänyt edellisestä tarinoinnista. Hallikausi oli ja meni. Osaltani se oli vielä ylä- ja alamäkeä terveystilanteen (=polven) suhteen. Polvi kipuili silloin tällöin ja rikkoi osaltaan rytmityksiä harjoittelusta. Onnistuin kilpailemaan kuitenkin sileillä matkoilla ja pääsin niissä ennätyksiin tai aivan niiden tuntumaan (60m 6.92s, kun ennätys 6.91s, 150m 16.32s SE). Ominaisuudet siltä osin ovat siis kehittyneet tai ovat vähintäänkin samaa tasoa, mitä ne ovat parhaimmillaankin olleet.

Nyt hallikauden jälkeen olen pystynyt tekemään todella hyvän harjoitusjakson ja olen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, kaikki on kesää ja EM-kisoja ajatellen vielä aikataulussa. Aitomiseen ja ylipäätään kaikkeen tekemiseen on taas löydetty hyvä meininki ja tulosta aletaan pikkuhiljaa nälkäisenä odottelemaan. Tästä kesästä tehdään super!

Mitä seuraavaksi? 6.4 suunnaksi Kypros ja 3 viikon leiritys. Siellä sama tuttu paikka Allegra GSP Sport Centre, jossa tein viime keväänä todella hyvän leirin, sellainen tavoitteena saada aikaiseksi tänäkin vuonna. Kilpailukuntoa hiotaan sitten Suomen päässä koutsin valvovan silmän alla, ennen kilpailukauden startteja. Kausi aukaistaan näillä näkymin 29.5 Puolassa ja Suomen kausi aukeaa 5.6 Paavo Nurmi Gameseissa.

Koko vuoden olen painanut myös opintoja hyvään tahtiin ja päättövuosi alkaa tältä keväältä olla purkissa. Opinnoista ja maisterin tutkinnosta puuttuu tällä hetkellä enää oikeastaan gradu, joka minun osalta jää ensi vuoteen. Ei siis ole mikään mahdottomuus vetää opintoja yliopistossa normaaliin tahtiin urheilun rinnalla, meikäläinen siitä elävä esimerkki. Tärkeää vaan pystyä tiedostamaan omat rajansa ja kokonaiskuormitus suhteessa kaikkeen tekemiseen. Saa nähdä mitä muita haasteita olen itselleni haalimassa, niistä tarkemmin sitten kun asiat varmistuvat. Mahtavaa kevään jatkoa kaikille, palataan astialle!